20 vuotias nuori nainen, Keira Prescott, ei voinut uskoa sitä todeksi, kun sai kirjeen viranomaisilta. Hänen vanhempansa ovat kuolleet lentokoneen syöksyttyä alas Pariisissa kohtalokkain seurauksin. Omituista, sillä Keira ei ollut kuullut uutisissa sanaakaan lentokoneturmasta. Keiran on kyllä pakko myöntää ettei häntä juurikaan uutisten jatkuva katselu kiinnosta, joten ei mikään ihmekään jos asia on mennyt häneltä ohi korvien. Keira peitti suunsa kädellään. Miten tälläista voi tapahtua minulle ? Hän oli jo heittämässä kirjettä pois, kun kuoresta leijailee maahan pienempi kuori. Keiralle ! Kuoressa lukee kauniilla käsialalla. Keira pyyhkäisee silmäkulmaansa ja avaa kirjeen tärisevin sormin.

"Rakas tyttäremme,
Kirjoitamme sinulle nyt kirjeen, ja todella toivomme, että saat tämän. Ensinnäkin haluamme kertoa sinulle kuinka olemme aina rakastaneet sinua. Elämässä ei ole ollut mitään sinua tärkeämpää - ikinä eikä tule ikinä olemaankaan ! Olemme hemmotelleet sinut "pilalle" haluamillasi tavaroilla, rankaisseet pahoja tekojasi ja saaneet vihat päällemme. Isompana varsinkin sinulla oli hirveä murrosikä ja välillä mietimme miten tästä selviämmekään. Saimme sinusta kasvatettua silti erinomaisen kaunottaren ja varmasti pärjäät tulevaisuudessa. Toivomme sinun jatkavan Prescottien sukua ainoana lapsenamme ja kun sinun aikasi koittaa, jatkavat sinun lapset, sen jälkeen lapsenlapsesi ja niin edelleen. Mitään muuta emme sinulta toivo. Annamme sinulle nyt 20 000 simoleonia, jotta saat uuden elämäsi alkuun, hankit talon, etsit miehen ja perustat perheen ! Onnea sinulle kaikessa mitä teetkin - pystyt kaikkeen jos vain haluat !
Rakkain terveisin, äitisi ja isäsi."

Keira nyyhkäisee ja rapistelee hieman ymmällään rahaseteleitä kädessään. Kummallista miten elämä voi muuttua käden käänteessä. Keira tunkee rahat housujensa taskuun ja lähtee kaivamaan matkalaukkuaan esiin. Hän ei tuottaisi vanhemmilleen pettymystä. Hän aloittaisi uuden elämän ja perustaisi perheen.

Keira (S/S 9, U/M 2, L/T 4, V/L 4 & M/K 6) katseli apaattisena edessään olevaa hökkeliä ja tonttia. Tällaiseenko hän oli mennyt rahansa tuhlaamaan; koirankoppiin ja hehtaariaavikkoon - ainakin näin vertauskuvannollisesti. Keira huokaisi. Tuskin hän edes uskaltaisi mennä kurkkaamaan ovestakaan sisään, kun ei tiedä millainen kaaos siellä mahtaa olla.

Pahoittelen, minulla oli kuvat Keiran mökistä, mutta eipä ole enää. Mihinköhän nekin ovat haihtuneet.
Ei mökki suttainen ollut. Pinttyneet jalanjäljet tosin taisivat hieman häiritä aina niin siistiä neitokaistamme, mutta antoi kaiken olla. Pääasia että on katto pään päällä, Keira tuumaili itsekseen.

Keira sai juuri ja juuri ostettua kaiken tarpeellisen; ruuanvalmistusvehkeet, sängyn, ruokapöydän ja -tuolin terassille, hygienia vesilaitteet ja riittipä hänellä vielä rahaa puhelimeen. Keira rakastaa punaista, kuten värimaailmastakin saattaa huomata.



Keira tuumaili syödessään, mitä oikein haluaisi elämältään. Hän halusi ainakin perheen, sillä halusi jatkaa Prescottien sukua. Samoin opetusura kiinnosti häntä kovin ja oli jo pienenäkin pitänyt leikkitunteja nukeillensa, opettaen pienellä liitutaulussa piirtämistä, laskemista ja aakkosia. Hymy nousi Keiran huulille, kun hän muisteli lapsuuttaan. Kotitalo - tai useat olivat sanoneet sitä kartanoksi - oli ollut moderni ja tilava - vähän liiankin, kukaan ei nimittäin olisi ikinä jaksanut jouluna ja keväällä tehdä suursiivousta, eikä siivoojakaan ollut aina varaa työstää. Keira naurahti.
"Hah, kumpa voisin mennä ajassa taaksepäin."

Ensimmäinen Keiran tontille saapuva eläväolento, oli tämä nuori postinkantaja, Maikki. Mitäköhän Keirakin mahtaa niin keskittyneesti katsella, kun ei Maikin innostunutta tervehdystä huomaa ?

Postinkantajan lähdettyä, Keira päätti etsiä töitä itselleen.
"Pitäähän sitä työ hankkia ja oma leipä ansaita", hän tokaisi ja varasi itselleen työn opetusuralta. "Unelma-ammatti, täältä tullaan !"

Hmmm, mistä näitä pieniä kuvia tulee ?

Kai se ujon sinkkunaisen elämä alkaa hieman pitkäksi käydä. Niinpä Keira alkoi työstämään aivojaan ristikon voimin.
"Hmmm... 14.2... 12 kirjainta... 12 ! Mikäs se semmonen mahtaa olla. Oiskohan mulla jossain kalenteria ?" nainen mutisi ja kohautteli kulmiaan. "No herranjestas, enhän minä voi koko kalenteria ulkoa osata !"

Lehti ja ristikko saivat lentää roskiin, kun tämä kaunis, poliisiasuun pukeutunut, Johanna Goottila, astui tontille. Totta kai Keira meni tekemään tuttavuutta. Hänestähän tulisi hyvä vaimo ja lasten äiti Keiran miespuolisille lastenlapsille tai miksei jo hänen omillekin lapsille.

Johanna ei näyttänyt oikein kiinnostuvan Keiran jutuista, vaikka hän niin ilmeekkäästi ja elävästi ilmaisi asiansa.

 

Johanna ilmeisesti piti Keirasta, sillä ihaili tätä jatkuvasti. Keira ei osannut tehdä tai sanoa mitään.
"Joo tota, mmmm..."

Aikansa kuluksi he pallottelivat. Keira ei vaan oikein osannut tuota pallon kiinni ottamisen jaloa taitoa ja sai Johannan turhautumaankin ehkä hieman. Jokaisen Johannan heiton jälkeen pallo pomppasi maan kautta Keiran käteen.

Pian Keira tultiin toivottamaan tervetulleeksi Strange Valley'hyn. Valitettavasti molemmat porukassa tulleet miehet, olivat pelattavia simejä. Takaa tuleva Jari Hirvi ja edessä vaalea Daavid Lehtinen.

Pikku hiljaa Keira hyvästeli Johannan - joka oli muuten ystävystynyt hyvin Keiran kanssa - ja painui päiväunille.

Keiran nukahdettua alkoi sataa. Myös mitä kummallisinta väkeä lappasi jatkuvasti alottajattaren tontilla ja yrittivät päästä hänen pieneen taloonsa. Onneksi Keira omisti sen verran aivoja, että piti ovia lukossa, ettei kuka tahansa huligaani pääsisi sekoilemaan hänen kämppäänsä. 

Keira oli menossa katsomaan postilaatikkoaan, mutta huomasi tontin toisessa päässä kaivetun kuopan.
"Ärh, meille ei muuten ikinä hankita koiraa", Keira kirosi kiukkuisena.

"Ai niin, ne postit", Keira muistutti itseään ääneen, kun käveli postilaatikolle. Hän sai hyvästellä laskujen takia 84 simoleonia.

Laskunsa maksettuaan Keira sai puhelinsoiton Johannalta. Tämä pyysi hänen Stadiin, Ansan luukku Ay'hyn viettämään hänen ja muiden seuralaistensa kanssa aikaa.

Kauaa eivät Keira kumppaneineen jaksaneet Ansan luukussa oleskella, koska se jos mikä oli tylsä paikka (muutenkin mun koneella yhteisötontit jumittavat all of time). Johannan seurassa ei ollut kuin kaksi miespuolista simiä ja niistäkin molemmat hirveitä koukkunokkia. Alpertti "Koukkunokka" Kontio oli se siedettevämpi persoona, mutta ei siitäkään tulisi Keiralle miestä - ellei Keira tietysti niin välttämättä halua. Ansan luukkuun ei tullut kun vain teinejä. Ja vaikka Keira kuinka toivoa iskevänsä silmänsä johonkin oivaan löytöön, mutta ei. Kukaan ei satu olemaan ikinä samassa paikassa, kun Keira.

Sinä aikana, kun Keira oli poissa, päätin minä uudistaa hieman naisen kotikoloa. Tummanpunainen puuseinä on paljon pirteämmän näköinen, kun ankea harmaa levyseinä. Muutenkin, kun Keiran yksi niistä rakkaimmista lempiväreistä on punainen, niin tuohan sopii kuin nakutettu.

Sisältä päin talo on tilavampi kuin vanha. Otin halvemman perustan ja rappuset, joten rahaa riitti hieman isompaan. Nyt Keiran ruokapöytä ja -tuoli mahtuivat sisälle, eikä tarvitse enää taivasalla terassilla syödä tai esimerkiksi lukea. Niin, nythän Keiralla ei ole kirjahyllyä...

Hieman alla päin Keira kumppaneineen saapui tyttösen tontille. Keira juoksi äkkiä rappuset ylös, paiskaten sisälle tullessaan oven lukkoon, jolloin....

...tietysti, hänen seuralaisensa jäivät pihalle.

Anteeksi nämä pimeät ja mössöiset kuvat. *puppyeyes*

Keira päätti lopettaa lihavoileipien valmistamisen ja kutsua sisälle Johannan. (Ei muuten ollut yhtään vaikeeta saada vain ja ainoastaan Johannaa sisälle, kun kaikki tunkivat sisälle Keiran pieneen koppiin.)
"Hei tota, anteeks ku mä jätin sut pihalle, mä en vaan nyt jaksais olla kenenkään noitten muiden kanssa", Keira sanoi pahoillaan Johannalle.

"Hei, se on ihan okei", Johanna tokaisi. "Mäkin haluan olla joskus yksin ja se on ihan ymmärrettävää."

"Mitäs sä tosta politiikasta oot mieltä ?" Johanna kysäisi Keiralta. Keira katsoi Johannaa alta kulmiensa.
"Mä en ymmärrä siitä mitään. Mulla ei ole mitään hajua, mitä politiikka on", Keira nauroi.

"Hei, tiäksä ku muuttaa vanhempiensa luota, ni ei oikeen osaa käyttää rahaa järkevästi", Keira selitti taas hyvin ilmekkäästi. "Mä en uskalla ostaa mitään, ku pelkään rahojen loppuvan, tai sit sitä ei ole sillon kun tarvitsisin. Tiedätkö tunteen ?"

"Joo, taidan mä tietää", Johanna vastasi. "Mulla on ollut samanlainen ongelma."

Johannalla oli lieviä ongelmia, sillä hänelle oli tullut pakottava tarve käydä juuri nyt tällä sekunnilla vessassa. Hän ei vain kehdannut, koska Keira oli paikalla - keittiön puolella.

Keiralle tuli jokin pakottava tarve hörpätä maitoa suoraan purkista. Johanna hymyili taustalla.

Hörppäyksen jälkeen hän kyyristyi lattialle...

... jonka jälkeen nousi ylös ja nauroi makeasti. Keira ainakin osaa nauraa itselleen, mutta mikä ihme sekokohtaus tuo mahtoi olla ?

Johanna sai, kun saikin häädettyä Keiran omasta talostaan, kun hän jäi istuimelle toimittamaan tarpeitaan sanomalehden kera. Ei näytä ainakaan olevan kiire mihinkään.

Keira istahti maahan tarkkailemaan tähtiä, ja mietti kaikkea mitä hänelle oli tapahtunut parin päivän aikana. Hän oli hyvin tyytyväinen siitä, että oli ystävystynyt niinkin mukavan ihmisen kanssa kuin Johanna Goottila. Hän oli tosiaan ollut onnekas.

"Vau, tähdenlento !", Keira hihkaisi. "Nyt pitänee toivoa..."
Keira tuskin meille toivomustaan kertoo, mutta kaikki me sen voimme arvata, kun Keira on perhetavotteinen ja haluaa perheen ja lapsia... Hups.

"On jo myöhä", Johanna haukotteli, "taidanpa lähteä kotiin."
Keira nyökkäsi ja nousi halaamaan Johannaa. "Kiitos, kun olet minulle hyvä ystävä."

Keira päätti Johannan lähdettyä valmistaa lihavoileipänsä loppuun. Leipä näytti Keiran mielestä ihan homeiselta, mutta oli sitä aikaisemminkin syönyt, eikä ollut saanut - ainakaan vielä - ruokamyrkytystä.

Sen sijaan näytti naisella olevan hereillä pysymis vaikeuksia...

Nukuttuaan tovin, Keira päätti ottaa uuden kierroksen Stadissa ihan omin voimin, ilman muita.

Stadissa Keira päätti ruveta pahikseksi ja kaatoi saippuaa jonkin moiseen suihkulähteeseen.
"Ah, tässähän tulee ihan kouluikä mieleen", Keira nauroi.

Vaikka Keira kovin ujo onkin, se ei estänyt häntä menemästä laulamaan hieman karaokea. Hieman Keiraa ujostutti, mutta rentoutui pian, kun huomasi ettei ketään katsonut häntä. Kyllä, ei ketään ! Ei siis miehiä, siis hyvännäköisiä sellaisia, näkynyt mailla eikä halmeilla. Keira alkoi olla jo epätoivoinen, eikö hän ikinä löytäisi itselleen miestä ?

Seuraavana päivänä oli lähtö seitsemältä töihin.
"Yh, tuollaiseenko autoon minun pitäisi astua?" Keira mutisi nyrpistellen nenäänsä. Auto - tai pitemminkin peltipurkki - natisi ja kolisi ja vinkui.

Työpäivän päätyttyä Keiraa odotti taas epämiellyttävä yllätys; Laskuja, laskuja, laskuja... Keira näytti silti hyvinkin iloiselta ja onnelliselta. Eikä toisaalta mikään ihmekään, Keira oli nimittäin saanut heti ensimmäisenä työpäivänä ylennyksen ja toimii nyt jatkossa opettajan apurina.

Keira päätti ihan huvinvuoksi kutsua treffipalvelun eukon paikalle, vaikka tiesi ettei hän ollut hirveän hyvämaineinen.

Ja eukko vielä kehtasi kinua rahaakin ! Keira meinasi kääntää naisen ympäri ja perua kaiken, mutta antoi silti hieman rahaa.
"Näinkö vähän ?", Tinja niminen eukko ruikutti. "No, minä kuitenkin varoitin."

Kyllä, tosiaan varoitit ! Keira mutisi mielessään ja kauhisteli koukkunokan omaavaa blondia. Tälläista miestä hän ei huolisi omaan sukuunsa ikinä !

Keira päätti yrittää uudestaan ja antoi hieman vähemmän rahaa eukolle...

... ja katsokaahan kuka taivaalta tipahti ! Komistus esitteli itsensä Nisse Tanniksi.

Keira meni pikimmiten tekemään tuttavuutta Nissen kanssa. Mies hurmasi hänet hymyllään heti ensimmäisellä sekunnilla.

Päivän vaihduttua illaksi ja illan yöksi parivaljakolla näytti olevan yhä paljon kerrottavaa. Nyt minua onnisti, Keira hymyili onnellisesti itsekseen.

Pian Keira uskalsi heittää pientä flirttiäkin kehiin, kun heidän välit olivat pehmenneet enemmän ja enemmän.
"Tiedätkö, että olet todella kiva mies", Keira lirkutti Nisselle.
"En, mutta nyt tiedän", Nisse naurahti hyväntuulisesti.

Nissellä ja Keiralla oli yhdessä todella hauskaa. He juttelivat ja Keira huomasi heillä olevan paljon yhteistä. Hieman alkoi heitä lapsettamaankin, joten Keira haki heille tyynyt ja siitähän seurasi tyynysota, joka oli molempien mielestä oikein mukavaa.

Nuorenparin yhdessä olo johti ihastumiseen ja sen myötä rakastumiseen.

Leikkihetkien, juttelutaukojen ja flirttihetkien jälkeen pari kokikin jo heidän yhteisen ensisuudelmansa.

"Hei, kun meillä näyttää olevan yhdessä niin -", Keira keskeytti puheensa. "Nisse, kasvoni taitaa olla hieman ylempänä !"
"O-oh, a-anteeksi", Nisse takelteli punastuen. "Niin mitä olitkaan sanomassa ?"
"Sitä vaan, että kun meillä on yhdessä mukavaa ja selvästi ymmärrämme toisiamme", Keira selitti. "Niin, että jos muuttaisit luokseni ?"
Keira piti sormiaan ristissä selkänsä takana ja toivoi koko sydämensä kyllyydestä, että Nisse suostuisi.
"Totta kai minä muutan !", Nisse huudahti innoissaan. "Meillähän oli aivan mahtavat unelmatreffit ja sinä olet unelmieni nainen ! Niin, eli tottakai minä muutan."

Keira pyyhkäisi silmäkulmaansa. Hän hymyili säteilevästi ja hyppäsi Nissen syleiltäväksi. Hänen toiveensa oli käynyt toteen ja löytänyt kuin löytänytkin itselleen ihanan miehen - vaikka olikin käynyt epätoivon partaalla.

Huhhuh, sainpahan tämänkin nyt sitten uunista ulos. Tuntui, kuin kuvat eivät olisi ikinä loppuneet ! Tämä ensimmäinen osa on selvästi hieman pitkästyttävämmän puoleinen ja osassa etenee kaikki melko hitaasti. Seuraavasta osasta tulee varmasti tapahtumarikkaampi, kun saamme ihastella parin onnea. Luultavasti seuraamme putkahtaa myös pieniä, suloisia ihmisenalkuja. ;---) Pitäkäämme siis peukut pystyssä.