Nisse otti töistään päivän vapaata, jotta voisi varmistaa, että Keira pärjäisi Amelien kanssa ongelmitta. Mies ei juurikaan ehtinyt peukaloitaan pyöritellä, kun koko ajan piti huolehtia siitä, että tyttö sai tarpeeksi huomiota. Piti vaihtaa vaippoja, leikkiä ja helliä.
Keirakin oli ylpeä esikoisestaan ja ei olisi tohdinnut jättää tätä hetkeksikään yksin.
”Äidin pieni prinsessa.”
Tyttöä lellittiin jatkuvasti. Hän sai jopa kaksoispeittelyt, kun molemmat vanhemmat halusivat tarkistaa kaiken olevan hyvin ennen nukkumaan menoa.
”Huh, huh, olipas rankka päivä”, Keira huokaisi käydessään maate illalla sänkyyn.
”Keira, eikös vielä pari mukulaa kelpaisi?” Nisse kysäisi äkkiä Keiralta.
”Hmmm, sinä siis tosiaan haluat enemmän kuin yhden lapsen”, Keira tokaisi katsahtaen Nisseen vakavana. Mies nyökkäsi.
”No, joo, kyllä minäkin haluaisin…”
Seuraavana aamuna Keira heräsi yllättävän aikaisin ja meni sitten lepäilemään sohvalle, kun ei halunnut pyöriä Nissen vieressä. Mies olisi luultavasti herännyt ja pitihän hänen saada levätä, kun meni taas töihin tienaamaan pääomaa. Näinä lama-aikoina oli tärkeää, että työsuhteet olivat kunnossa.
Keira oli nukahtanut sohvalle ja herättyään huomasi, että Nisse oli lähtenyt. Hän päätti nousta ja ajatteli kehittää luovuuttaan. Näyttää kerrassaan upealta, Keira! *sarcastic*
Nisse oli alkanut kiinnittää erityistä huomiota taas vaimoonsa ja oli huomannut, että Keira oli alkanut olemaan kovin väsynyt päivittäin. Lieneekö nainen saanut liian vähän yöunta, tai sitten jokin muu asia väsytti häntä. Nisse päätti autella Keiraa muun muassa puutarhan kanssa, johon Keira ei ollut koskenut vähään aikaan – mikä jo sekin oli kummallista.
Muutamien viikkojen kuluttua Keiran äitiysloma oli ohi ja hänen oli lähdettävä töihin. Keira päätti kuitenkin soittaa pomolleen ja valehdella olevansa kipeä, jotta saisi jäädä kotiin.
”Voi meidän pikkuista”, Keira helli Amelieta tämän herättyä. ”Mitä me teemme kanssasi, kun minunkin on mentävä töihin?”
Ja näin Keira onnistui Amelien hoivaamisen ohella sytyttämään ensimmäisen tulipalon Prescottien talossa. Tästäkös nainen pelästyi. Hän juoksi eteiseen ja alkoi kauhistuneena katsoa sivusta, kun tuli roihusi keittiössään. Juuri ja juuri tajusi hän kuitenkin soittaa palokunnanpaikalle.
Ensimmäinen palomies, joka astui tämän suvun tontille oli naispuolinen ammattilainen ja Keira oli hänelle kovin kiitollinen.
Paloauton kaarrettua pihasta Keira meni tutkailemaan munakastaan ja pettyi kovin.
”Onnistuin pilaamaan ensimmäisen tekemäni munakkaan täydellisesti”, Keira katseli pettyneenä mustaa tekelettään. ”Kai sen voi silti syödä, palanut se kuitenkin vain on.”
Keira oli haukannut pari palaa munakkaastaan, kun tunsi olonsa yht’ äkkiä kamalan heikoksi.
”Äh, ei olisi pitänyt uhrautua syömään tuota”, Keira manasi ja juoksi vessaan.
Keira ja Nisse ymmärsivät muutamien viikkojen kuluttua, että Nissen töissä ansaitut rahat eivät yksinään riittäneet kolmen hengen perhettä elättämään.
”Meidän on molempien pakko alkaa käydä töissä”, Nisse tokaisi eräänä päivänä tultuaan töistä.
”Mutta en voi jättää Amelieta!”
”Keira, Amelien takia juuri meidän molempien on käytävä töissä!”
”Mut-”
”Keira, sinä ymmärrät kyllä.”
Keskustelun päätteeksi Nisse soitti puhelun eräälle henkilölle, vaikka ei olisi halunnut.
Soitto siis osoittautui yhdelle niistä niin hyvämaineisista lastenhoitajista, jonka piti tällä kertaa tulla vahtimaan pientä Amelieta.
Lastenhoitaja oli tullut aavistuksen liian myöhään, joten Nisse oli myöhästynyt töistä. Onneksi taloudesta löytyi sen verran rahaa, että Nisselle saatiin ostaa auto. Muutenhan työt olisivat tältä päivältä jääneet.
Hmmm, hyvinhän se lastenhoitaja näyttää pärjäävän; lavuaarin pyyhkiminen, wc-istuimen siivous ja hellan kuuraus näyttivät sujuvan rouvalta hyvin. Harmi vaan, että lapsen hoivaaminen kuului naisen hommiin, eikä talon siivous.
Uskokaa tai älkää, tässä kävi vielä niinkin, että tämä vanhus haihtui kuin tuhka tuuleen jättäen Amelien itsekseen. Bugi?
Keiran palattua töistä, hän huomasi mahansa muuttuneen jotenkin. Ihana vauvapömppis oli taas tullut mukavasti näkyviin.
Eräs toinenkin mukava tuttavuus putkahti paikalle.
”Johanna!”, Keira hihkaisi ja halasi ystävätärtään.
”No hei Keira”, Johanna hymyili ja alkoi tarkkailemaan lähiympäristöä. ”Sinulle on mukava mökki rakennettu. Rikas mies?”
Keira naurahti. ”No juu. Meillä on pieni tyttökin.”
”Ihanko totta?” Johanna huudahti innoissaan. ”Sinäpä olet ollut nopea.”
Keira ja Johanna olivat jutelleet pitkän tovin, kun ilta alkoi hämärtyä.
”Olipas kiva törmätä pitkästä aikaa”, Keira sanoi ja halasi hyvästiksi.
”Samoin”, Johanna vastasi. ”Nähkäämme pian!”
Keiraa varten oltiin ostettu shakkipöytä, jotta hän saisi kehittää logiikkaansa, jota taas hänen työssään tarvittaisiin.
Keira saattoi pian huomata, miten hänen vatsansa oli taas kasvanut suuresta suuremmaksi. Enää synnytys ei olisi kaukana.
Vihdoin koitti se aamu jolloin Amelien oli aika jättää vauvaikä taakseen ja astua eteenpäin.
”Syös nyt reippaasti, niin jaksat sitten kasvaa.”
Keira oli tohkeissaan tyttärensä syntymäpäivistä.
”Nauti nyt näistä hetkistä”, Keira höpötti. ”Et enää kauaa ole näin pieni.”
Hetkisen kuluttua Keiran sylissä istui juuri taaperoksi kasvanut ylisuloinen Amelie.
Nisse sai perinteen mukaan vaihtaa ensimmäiset Amelien vaipat. Voi, kun tyttö näyttää surulliselta.
Opetusoperaatio aloitettiin pottaharjoituksilla.
”Istu siinä, juuri noin”, Keira kehui. ”Hieno tyttö!”
Puhuminen ei kiinnostanut Amelieta alussa lainkaan. Keira sai vain epämääräistä murinaa vastaansa.
Ei aikaakaan kuitenkaan mennyt, kun Amelie jo höpötti ihan ymmärrettävästi, kun opiskelumotivaatio oli vain noussut.
”Haluaako Amelie nallen?”
”Njälle!”
Nisse oli havainnut myös Keiran pyöreän vatsan.
”Isin rakas”, Nisse lässytti Keiran vatsalle.
”Sinä olet myös aikamoinen aarre, Keira”, mies hymyili ja nappasi naisen syleilyynsä.
Amelie oli suurimmaksi osaksi ajastaan ihan ihmisiksi – eli kiltti – mutta joskus piti koetella myös rajoja.
Vanhemmat eivät kovinkaan innostuneet Amelien uudesta leikkikalusta, ei varsinkaan Keira, joka joutui luuttuamaan joka kerta wc’n märän lattian.
”MYRRRR!” Amelie oli kiukustunut, koska ei saanut palikkaa menemään siitä reiästä josta sen halusi. ”Mikket tsä mee?!”
Kyllä menee, kun se keskittyneesti sinne pujotat.
Noin juuri, hyvä Amelie! Odotus palkitaan.
Eräänä iltana Nisse lähti onnellisena ja tavallisesti töihin, mikä oli ihan normaalia hänen arjessa.
Mutta se, miten Nisse tuli töistä oli epätavallista.
”Miten… Potkut… Ei voi olla totta.”
Nisseä pelotti miten Keira suhtautuisi hänen potkuihinsa. Kuka nyt huolehtisi raha-asioista?
”Keira… Lupaathan, että…”, Nisse vaikeni. ”Tai unohda koko juttu!”
”En varmasti unohda!” Keira huudahti. ”Kerro.”
”E-e-en…”
”Nisse, välillämme ei saisi olla salaisuuksia.”
Nisse nyökkäsi – Keira oli oikeassa.
”Sain potkut.”
”Sait mitä?! Ja tätäkö et meinannut kertoa minulle?” Keira katsoi alta kulmiensa miestään. ”Luulin sen olevan vakavampaa.”
”Eikö tämä muka sitten ole vakavaa?”
”No ei… Periaatteessa.”
Nisse oli huojentunut ja iloinen siitä miten hänellä olikaan niin ymmärtäväinen.
”Rakastan sinua, Keira.”
Vielä samana iltana Nisse luki lehteä ja toivoi löytävänsä uuden työpaikan. Keirakin tapansa mukaan luki kirjoja.
”Nisse, menen nukkumaan”, Keira haukotteli sulkiessaan kirjaansa.
”Juu.”
Pian talossa nukkui kaikki, niin Keira kuin Ameliekin ja…
Nisse… Mies ei saanut unta, sillä mietti miten he selviäisivät taloudellisesti nyt kun hänkin oli työtön. Tai eihän Keira ollut, mutta äitiyslomalla kuitenkin. Mistä Nisse saisi töitä lama-aikana, kun yritykset olivat kovilla?
Mies vaihtoi yöpuvun päälleen ja meni syömään ”pienen” yöpalan.
”Mikä sinulla kesti?” Keira uteli, kun Nisse vihdoin hiipi hänen viereensä.
”Ai, olitkin hereillä…”, Nisse säikähti. ”Ei mikään, nälkä vaan yllätti.”
Amelie oli perheen oma aamuvirkku. Se oli hieman rasittavaa, koska kun Amelie heräsi, heräsi pian koko muukin talo. Tyttö ei pitänyt siitä, että hänen piti kuluttaa yksikseen aikaa pinnasängyssään, kun vanhemmat vetelivät sikeitä – ei suomeksi yksinäisyys ei ollut tämän tytön juttu.
”Kuule Amelie, voisit nukkua pidempään tai antaa edes äidin ja isän nukkua ainakin näin viikonloppuisin”, Nisse saarnasi Amelielle kylvettäessä tyttöä samalla. ”On kamalan rasittavaa herätä aikaisin päivisin jolloin olisi mahdollisuus nukkua.”
Aamulla pihalle kaartoi auto, josta hyppäsi esiin rakas tuttumme. Pian saatoimme kuitenkin huomata, että täti oli kadonnut – again.
Nisse oli ottanut tehtäväkseen kehittää tyttärensä mielikuvitusta ja luki tälle aamuin, illoin mukavia lastensatuja.
”Ja sitten karhu-perhe huomasi Kultakutrin pikku karhun sängyssä…”
Keira taas keskittyi tarpeellisempien taitojen kehittelyyn, kuten kävelyn jaloon taitoon.
”Noin, hyvä… Askel kerrallaan”, Keira kannusti Amelieta. ”Hienoa! Pian sinä vipellät hirveää vauhtia kintuillasi ympäri taloa!”
”Nisse, tule katsomaan”, Keira huudahti vilkaistessaan ikkunasta. ”Sataa lunta!”
Illan tullessa koko Strange Valley oli peittynyt valkoiseen lumivaippaan.
Seuraavana aamuna, aamupalan jälkeen, Keira tunsi taas outoa polttelua mahassaan.
”Eieieiei! Nisseee!”, Keira huusi hieman hämillään, kun tajusi mistä oli taas kyse. Vauva haluaisi nähdä päivän valon.
Pian Keira kannatteli pientä, suloista poikavauvaa, joka oli perinyt isänsä ihon värin ja hiukset, mutta äitinsä simmut.
”Andrew Prescott… Siinä sinulle osuva nimi.”
Kauaa Keira ei ehtinyt ihailla poikaansa, kun hänen mahansa kirpaisi.
”Mitä tämä on?”
Aivan. Keira sai ensimmäiset kaksosensa.
Tässä hänen käsivarsillansa makaa pienen pieni tyttö. Aidaksi nimetty tyttö oli se vaalein sisaruksistaan, mutta kuten muutkin sisaruksensa; ruskea tukkainen ja sinisilmäinen. Eli äidin iho, isän hiukset ja silmät.
Nisse oli todella innoissaan pojastaan.
”Isin komea prinssi”, mies lässytti ja leikitti pikkuista.
Andrew alkoi olla täynnä yli-innostuneesta isäpapastaan.
”Syö nyt, niin kasvat yhtä vahvaksi ja isoksi kuin isäsi.”
Keira piti huolta Aidasta, jota Nisse ei ollut huomaavinaan.
”Menes nukkumaan, niin jaksat sitten taas ilahduttaa äitiä ja isiä pirteänä.”
Tällaista se lapsitäyteinen arki on; pilaantuneita tuttipulloja ja vauvoja joka puolella.
”Voi, voi meidän pikkuista sinappikonetta”, Keira hymähti nostaessaan Aidan lattialta, joka oli jotenkin onnistunut pääsemään pinnasängystä.
Keira toi Aidan Nisselle, jotta tämä voisi vaihtaa neidin vaipan, kun mies pyöritteli peukaloitaan.
”Vaihda Aidan vaipat, kun sinulla on aikaa tuollaiseen.”
Nisse hieman säikähti Keiran tiuskaisua ja otti Aidan syliinsä laittamatta vastaan yhtään.
”Juu…”
Tällaisina hetkinä Keira ja Nisse olisivat halunneet repiä hiuksensa päästään. Kaikki lapset huusivat kuorossa märkien vaippojen ja nälän takia.
Kun kaikki lapset makasivat tyytyväisinä taas pinnasängyssään, olivat Nisse ja Keira tyytyväisiä itsestään.
”Ollaan me vaan niin hyviä”, Nisse sanoi ja suukotti vaimoaan.
Tällä hetkellä talouteen keräsi rahaa Keira. Naisen lähdettyä töihinsä, Nisse varmisti, että Amelie osaisi kävellä. Syntymäpäiville ei olisi aikaa enää kuin päivä.
”Noin ja nyt kävele isin tyköön, tule, tule!”, Nisse kehotti ja oli innoissaan – jopa yhtä paljon kuin Amelie itse – siitä, että tyttö osasi nyt kävellä.
”Lintu lentää, lintu lentää, tekee pesää, tekee pesää… Minne lintu tekee pesän? Tuonne!”
Nisse oli hyvä viihdyttämään Amelieta ja tämä tuntui olevan innoissaan isänsä jutuista.
Leikkihetken jälkeen Nisse johdatti Amelien keittiöön. Ilta oli jo hämärtynyt ja nyt olisi iltapalan aika.
”Tämä on viimeinen tuttipullo, joka sinulle elämässäsi annetaan”, Nisse sanoi haikeasti. Miten aika olikaan mennyt niin nopeasti. Juuri Amelie oli ollut pieni patukka ja nyt hän jo menisi pian kouluun.
Seuraavana aamuna – ihme ja kumma – Amelie ei ollutkaan ensimmäinen hereillä. Oli lauantai ja olisi Amelien sekä kaksosten syntymäpäivät. Keira ja Nisse olivat nousseet aikaisin leipomaan kolme kakkua ja valmistelemaan synttäreitä muuten, vaikka mitään suuria juhlia ei pidettykään.
”Herätyys! Tänään on syntymäpäiväsi rakas.”
Ensimmäisenä kynttilät puhalsi Amelie. Keira hurrasi taustalla, kun taas Nisse sai kunnian kannatella Amelieta. Isän avustuksella kynttilät saatiin puhallettua ja Amelie loikkasi lapsuuden ihmeelliseen maailmaan.
Veikeän näköinen tyttö Ameliesta kasvoi.
Seuraavana luvassa kaksosista vanhempi, Andrew, joka kasvoi lennokkaasti.
Suloinen poika.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kasvoi Aida.
Aida ei jäänyt yhtään huonommaksi kaksoisveljestään ja kasvoi oikein hurmaavaksi neidoksi.
Tähän loppuu siis kolmas osa ja tästä jatkuu neljäs osa. Ei näiden kuvienkaan lisäämisessä mennyt kun vaan kolme tuntia. -.-.-.-.-
Kommentteja ? ♥
Kommentit